sunnuntai, marraskuuta 19, 2017

Kuvia viikonlopulta marraskuussa

En olekaan pitkään aikaan kirjottanut tänne mitään.  On ollut kaikenlaisia kiireitä. Töitä ja liikuntaa.

                                                    Alkuun yks tunnelmakuva perjantailta




Sunnuntaina aamulla selkä oli tosi jäykkä reuman takia, joten parituntia meni herätellessä kroppaa. Sitten lähdin aamupäiväkävelylle ja otin muutaman kuvan ja nautin luonnonrauhasta.




Päätin käydä venerannassa ja kylläpä vesi oli noussut tosi ylös. Veneet oli sananmukaisesti vesillä.
Takaisin tullessa huomasin ja tunsin mäntymetsän kauneuden.


Maalaismaisemaa!
Eipä uskoisi, että on marraskuu.  Ensilumi satoi jo muutamia päiviä aiemmin ja kaikki on sulanut pois. 


Ja sitten saunaan ja kylmään veteen!


















sunnuntai, kesäkuuta 18, 2017

Ulkona nukuttu yö sujui hyvin

Olin innoissani, että pääsin nukkumaan ulos. Eilen siirrettiin riippumattoteline terassille ja siihen matto. Ei muuta kuin makuupussi ja tyyny.  Ei muuta kuin untenmaille.   No uni ei heti tullut , kun oli mukava kuunnella ulkoa tulevia ääniä. Koirien haukuntaa, leikkivien lasten ääniä, autojen kovaa menoa.........

Keskiyön jälkeen lapset menivät nukkumaan, koirat haukkuivat satunnaisesti. mutta autojen äänet kuuluivat lähes kolmeen aamuyöllä.   Ne kun hiljenivät, niin sitten alkoikin vähitellen lintujen äänet.  Huuhkaja huhuili useaan kertaan. Sitä oli mukavaa kuunnella.   Käen kukuntaa kuului myös hetkenaikaa.  ja muita pieniäänisempiä lintuja.  Toki nukuin myös etten kaikkie ääniä kuullut.

Ja mielenkiintoista oli myös luonnon vaihtelevat tuoksut illasta aamuun.  Aamun kosteus tuoksui nenässä.  Aamuyön tunteina alkoi hieman kylmäkin tuntua, mutta hyvin selvisin yöstä.










Nuku yö ulkona 2017



perjantaina, helmikuuta 10, 2017

Kuun matkassa / moon in the ointment


Pienessä pakkasessa hain puita ja yht'äkkiä katseeni osui taivaalle. Oi miten kaunis kuu loistaa illan hämärtyessä.  Seurasin kuutamon matkaa. Mielenkiintoista, miten matka etenee ja tunnelma välittyy kuvista. Joskus on hyvä pysähtyä katsomaan ympärilleen ja ammentaa voimaa tunnelmasta.

In a small cold, shark trees and suddenly my eyes hit the sky. Oh how beautiful the moon shines at dusk. I watched the moonlight journey. Interestingly, how the journey progresses and the atmosphere is transmitted images. Sometimes it is good to stop and take a look around and draw strength from the atmosphere.